Tiedote 10.5.2020

Kuluva kevät on ollut poikkeuksellinen monessa mielessä ja Covid-19 -epidemia on muuttanut arkeamme ennakoimattomalla tavalla. Valitettavasti näissä olosuhteissa emme pysty järjestämään yhdistyksen perinteistä kesäjoogaa. Tilanteen epävarmuuden vuoksi yhdistyksen hallitus päätti, ettei tänä vuonna myöskään elokuussa järjestetä joogaharjoituksia. Päätös on valitettava, mutta ainoa mahdollinen.

Koronavirustilanne on vaikuttanut myös Joogaopiston toimintaan ja opiston kurssit on tällä hetkellä peruttu kesäkuun loppuun saakka. Näin ollen opiston kurssiaikataulu ensi syksylle muuttuu, sillä keväältä pois jääneet jooganopettajakoulutuksen kurssit ovat etusijalla kurssien uudelleen järjestelyssä. Tämän vuoksi yhdistyksellemme varattu viikonloppu 11.-13.9.2020 on valitettavasti peruttu ja näin ollen yhteinen  syysretki joogaopistolle jää toteutumatta. Yhdistyksellemme on kuitenkin jo nyt varattu uusi kurssiviikonloppu joogaopistolle ensi vuodelle, ajalle 1.-3.10.2021.

Joidenkin tutkijoiden mukaan on toinen koronavirusaalto on mahdollinen ja se voisi kestää jopa tämän vuoden loppuun asti. Tällä hetkellä pystymme vain toivomaan, että voisimme syksyllä jälleen yhdessä harjoittaa joogaa Puistokoululla. Seuraamme tilanteen kehittymistä noudattaen tulevia ohjeita ja/tai rajoituksia.

Seuraavassa jäsenkirjeessä elokuun alussa tarkastelemme tulevan syksyn joogaharjoitusten tilannetta.

Hyvää kesää, pysytään terveinä!